Kuville Pyrkivien Tuki ry:n historiikki 1980-2011
Rivitaloasuntoja - yhteisön tukea - toimintaa
Yhteisöllisyys - vapaaehtoisuus - verkostoituminen
Kuiville Pyrkivien Tuki ry:n 30-vuotisen toiminnan vuosikymmeninä on ollut havaittavissa
erilaisia painotuksia. 1980-luvulla otettiin askelia yhteisöllisyyden
suuntaan. Asukaskokoukset toimivat silloin aktiivisesti. Toimintoihin
osallistuttiin. Vaikka asukasvaihtuvuutta oli alussakin runsaasti, osa
asukkaista halusi kuitenkin sitoutua Kuiville Pyrkivien ajatukseen.
Yhteisöllisyys oli tiivistä Kuivalassa, joka tuossa vaiheessa oli
yhdistyksen ainoa asumisyksikkö. Merkittävä tekijä oli sekin, että
Kuiville Pyrkivien idean kehittäjä, Simo Ristola, asui itse Kuivalassa.
Lue historiikki kokonaisuudessaaan (pdf) |